maanantai 30. toukokuuta 2016

Miksi kanit muuttivat?

Kaikki kyselevät ja paljon. Joskos nyt olisi aika vastailla kysymyksiin ja selittää jutun juoni.

Itse en pahemmin perusta youtube-kommenteille, eli en niihin pahemmin vastaile. On totta kai ymmärrettävää, että vain youtuben puolea seuraavat eivät kaikkea tietoa saa. Videoita tulee aktiivisen epäaktiivisesti, eikä niissä näy aina kaikkea.

Missä kanit asuvat, miksi tein majasta kaneille kodin?

Vastaus ei ole kovin monimutkainen. RHD2-virus lähestyi asuinaluettamme sen verran uhkaavasti, etten uskaltanut kaneja enää pitää ulkona. Vaikei täällä päin citykaneja liikukkaan, en ota riskiä että virus jostain kautta kulkeutuu minun kaneille. Aina voisi kokeilla onnea, mutta nyt on elettävä tilanteen mukaan ja toivottava että asia selkenee ajan kanssa. Kanit siis muuttivat toivottavasti väliaikaisesti pois ulkohäkeistä.

Kasvihuone kököttää yhä edelleen paikoillaan, muttei ole käytettävissä kesän kuumuuden takia. Kolmikko ei tosiaan kasvihuoneessa ole asunut aikoihin, vaan käytössä on ollut isompi ulkohäkki. Kanilaan mahtuu neljä kania ihan hyvin, jokainen saa vuorollaan olla vapaana. Viikon verran kaneja on viisi, mutta ensi viikolla Himpe suuntaa takaisin kotiinsa. Kolmikko ei mahtunut kanilaan, eikä ulkohäkissä voi nyt pitää. Viimeinen vaihtoehto olisi ollut antaa kanit hoitoon edes kesätöideni ajaksi, mutta sekää ei kuulostanut hyvältä. Haluan pitää kanini kotona. Pitkään mietin mitä teen, enkä keksinyt mitään. Illalla pitkän pohdinnan jälkeen tajusin, että jummi! Meillä kököttää pihan reunalla puumaja, mikä ei ole aikoihin ollut käytössä. Jos sen sisustaisi uudelleen, tulisi siitä varmasti kolmelle kanille oiva koti. Ja niin siitä sitten tulikin. Harvalla kanit asuvat puussa, mutta minusta idea ei ole lainkaan hullumpi. Kyllähän se naurattaa, kun tajuaa että kanini tosiaan asuvat puussa, mutta haittaako se. Ei.





tiistai 24. toukokuuta 2016

Kohti kesälomaa

Huomenna alkaa lukuvuoden viimeinen koeviikko, joka on omalta osaltani onneksi hyvin rento. Ohjelmaa on kokeiden lisäksi, kuten tutustuminen kesätyöpaikkaan! Kanien kanssa on saanut olla tarkempi viruksen takia ja on oltava yhä edelleen. Puolitoista viikkoa sitten hypytettiin Lampaan kanssa osaa kaneista, tässä postauksessa on kuvia Geetan ja Peton hypyistä. 

Säät ovat pysyneet lämpiminä ja huomaa, että kesäloma lähestyy. Viime viikonlopun vietin osittain kotona, osittain Mäntyharjulla kavereiden kanssa. Viruksesta johtuva kisatauko antaa ihanan mahdollisuuden reissata välillä pois päin kotoa, kun yleensä kaikki tulevat tänne päin. Kanien häkit tuli tänään putsattua kokonaan ja muutenkin häkkien ympäristö vaati hieman siivousta. Suunnitelmia on myös häkkien suhteen, jos suunnitelmat toteutuvat niin ulos tulee yksi iso häkki lisää. Mahtavaa! Taidan  nyt itse palata viimeisimpien kouluhommien pariin, vielä kun niitä on muutama tekemättä.







maanantai 16. toukokuuta 2016

Menoa rajoittava tekijä




Haluan pitää blogin aktiivisena ja kirjoitella kuulumisten lisäksi jotain erikoisempaa. Tällä hetkelle ainoa asia mihin jaksan panostaa blogin osalta ovat kuvat. Videota teen varmasti taas jossain välissä, mutta kirjoittaminen ei jotenkin luonnistu. Blogi on aina ollut kuvapainotteinen, sellaisena se tulee pysymäänkin. Ulkoasun päivitys alkaisi myös olemaan ajankohtaista, katsoo jos sitä saisi jotain kesäistä vaihteeksi.

Kuten moni varmasti jo tietää, Helsingin alueella riehuu RHD-virus joka rajoittaa menoa jonkin verran. Kisoja on peruttu ja tiedossa on oletettavasti vähintään pidempi kisatauko meidän osalta. Ei sitä tiedä vaikka tauko jatkuisi ikuisesti. Olisihan se ollut kiva päästä nuorten kanssa kisaamaan, mutta yhtä hyvin ne pärjäävät kotona viettäen normaalia lemmikkipupujen elämää. Pian alkaa myös kesäloma ja kesätyöt. Töitä ei onneksi ole pitkään, joten muutakin kerkiää kesän aikana tekemään. Saa nähdä miten asiat järjestyvät tulevaisuudessa, muuta keinoa ei ole kuin odottaa. Mitään erikoista kerrottavaa ei siis ole, sitä vaan toivoo että tuo viruksen tilanne selkenee entisestään mahdollisimman nopeasti.







torstai 12. toukokuuta 2016

Parit kilpailut

Kanit kävivät Puotinharjun kilpailuissa 30.4. Helmin avustuksella. Minä tosiaan tuolloin lomailin Lapissa, joten itse en päässyt kilpailuihin paikalle. Molemmat Puotinharjulla pidetyt kisat olen tänä vuonna onnistunut skippaamaan, suunta on aina ollut muualle Suomeen. Kanit pärjäsivät hyvin kilpailuissa ilman minuakin. Sera sai kolmannen klassauspisteen vaikeasta suorasta ja nuorukaiset ensimmäiset klassauspisteet helposta suorasta. Myös Omega oli hyppimässä, lähinnä Seran seurana. Vauhdikkaasti oli kuulemma Omegan radat sujuneet.


Viime lauantaina eli melkein viiko sitten kisattiin Iittalassa. Sera oli taas ihanan vauhdikas oma itsensä. Molemmat kierrokset neljällä virheellä, jotka tulivat pääosin pystyistä. Helpossa suorassa hypytin Peton ja Geetan lisäksi Hampin, joka klassautui keskivaikeaan suoraan. Itse olin kilpailuissa melko poikki, joten annoin kanien mennä aikalailla omaan tahtiin. Geeta meni paremman muistaakseeni neljällä, kun Peto taasen juoksi hienosti koko suoran puhtaasti sijoittuen kolmanneksi.




Tulevana lauantaina suuntaan Lampaan ja Juulian kanssa Itiksen Faunattareen esittelemään Suomen Estekanit ry:n toimintaa. Meidät löytää sieltä klo 13:30-17:00, jos asut lähiseudulla tule ihmeessä katsomaan mikä meininki! Toivottavasti kaikki suunnittelu kannattaa ja saadaan informoitua ihmisiä yhdityksestä. Suunnitelmat ovat ainakin huikeita!
Sunnuntaina kilpailut piti olla Puotinharjulla, mutta raivokkaan virustaudin takia ne ovat siirtyneet Palojoelle. Pitkään mietin lähdenkö ollenkaan, jotenkin kisaaminen ei tunnu ainoalta vaihtoehdolta. Luvassa on kuitenkin hyvää seuraa ja meidän porukalle viimeinen eliitti suora ennen SM-kilpailuja, joten käydään tsekkaamassa kilpailut koko porukan voimin. Tarkoitus olisi tehdä viikonlopusta video, mutta se jää nähtäväksi.
Jukra et kanipiireissä on paljon ihania ja tärkeitä ihmisiä.

maanantai 9. toukokuuta 2016

Time to close your eyes

You got no one to follow
And no one will follow you
Ain't that a relief




Sun is going down
No more time to borrow
Dance with the Devil



I've had the highest mountains
I've had the deepest rivers
You can have it all but life keeps moving



lauantai 7. toukokuuta 2016

Yhä elossa

Kuten osa jo tietää, pääsin tänään palaamaan reissusta kotiin. Yli viikon olin matkassa ja täytyy myöntää että nautin lomasta. En olisi ikinä uskonut, että voisin viettää näin mukavan viikon poissa kotoa. Vaikka oli virkistävää ottaa hieman irtiottoa arjesta, niin on toisaalta on myös helpottavaa palata kotiin omien kanien luokse. Hyvin olivat otukset kotona pärjänneet ilman minua, tulipa vihdoin todettua se ettei pieni reissaaminen silloin tällöin ole mahdotonta. Kanit voivat oikein hyvin, eikä poissa ollessani ollut tullut mitään ongelmia.

Hieman pisti miettimään tuo vihreys ulkona, en kuitenkaan niin pitkään ollut poissa kotoa. Puissa ei ollut juuri mitään vihreää lähtiessäni ja nyt lehdet ovat jo isoja. Maisemat muuttuu kyllä hirveän nopeasti! Nyt on hommia tehtävänä ja muita kiireitä, mutta varmasti tuo luonnon värikkyys innostaa tekemään ja kuvaamaan entistä enemmän. Kyllä tuo auringonpaiste ja lämpö on jotain niin ihanaa,

Tänään olin Iittalan kisoissa ja kisoista teen tulevalla viikolla varmasti oman postauksensa. Muutenkin intoa postauksiin on, video olisi hauska tehdä ja kaikkea muutakin, mutta aika ottaa vastaan. Ainakin kotona tulee kirjoitettua useammin kun lomalla. Tosin loogista, sillä lomalla aika varsinkin kuluu muuhun kun koneen äärellä istumiseen.



Peto tutkii pientä majaa, jonka hankin oikeastaan vain pojua ajatellen.