torstai 30. marraskuuta 2017

Pitkästä aikaa

En tiedä tuleeko tämä blogi heräämään henkiin vai jatkanko joskus tulevaisuudessa esimerkiksi pelkästään koirablogin parissa. Kirjoitan kuitenkin vielä tänne tovin jos toisenkin. Pitkään aikaan ei ole tullut kirjoiteltua mitään, mutta myöskään kamera ei ole kovin paljoa ollut käytössä. On täällä myös tapahtunut asioita, joista olen kirjoitellut meidän instagramin puolelle.

Kaneja asuu luonani enää neljä. En muista milloin kaneja olisi ollut näin pieni määrä. Mutta tuo määrä on tällä hetkellä oikein sopiva, eikä lisää ole tulossa. Elsi lopetettiin reilu 2 viikkoa sitten, vaikeutuneen hengityksen takia. Syynä todennäköisesti oli keuhkokasvain, jolle ei mitään olisi voinut tehdä. Aina on kamalaa luopua omasta rakkaasta, mutta täytyy ajatella eläimen parasta.
Peto kastroitiin reilu 3 viikkoa sitten, tarkoituksena yhdistää Peto ja Elsi pariksi. Suunnitelmat eivät kuitenkaan edellä mainitun takia voineet toteutua, joten aloin hieman pohtimaan kolmikon kokeilemista. Alkuviikosta kokeilin päästää Peton, Seran ja Omegan samaan aikaan vapaaksi kanilaan ja siitä lähtien kanilassa on sotkenut tuollainen pieni apinalauma. Toistaiseksi kaikki on sujunut hyvin ja täytyy toivoa, että saisimme nyt hetken nauttia elämästä ilman ikäviä asioita. Kolmikon takia Toukka joutuu viettämään osan ajasta häkissä, mutta saa juoksennella usein kasvihuoneessa tai huoneessani.
Asiat täällä ovat siis muuttuneet, mutta päivä päivältä näihin uusiin järjestelyihin tottuu paremmin. Lilja täytti kuukausi sitten 6 vuotta. Energiaa pursuaa koirasta aivan valtava määrä, joten tarkoituksena olisi jatkaa toko-liikkeiden harjoittelemista taikka keksiä jotain uutta. Omaksi mieliksi treenailemme, joten meno on aika vapaata. Tehdään jos huvittaa. Lisäksi muistellaan jotain vanhoja juttuja, sekä mahdollisesti kokeillaan uusia temppuja. Aika näyttää, mitä kaikkea saadaan aikaiseksi, jos vielä lumi palaisisi pimeää karkoittamaan.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti